We are at Miami .....!

Nyt sitä mitä ollaan odotettu koko reissulta. LÄMPÖÄ!! Tonin vanhemmat Ari ja Lena olivat myös lomalla Miamissa ja lupautuivat tulla hakemaan meidät kentältä. Saisimme olla heidän kämpillään ensimmäisen yön joka helpotti meitä, kun ei tarvinnut iltamyöhällä etsiä kyytiä ja hotellia vieraasta kaupungista. Johan siitä oli kokonaiset pari viikkoa kun olimme viimeeksi heidät nähneet, mutta olipa ihanaa nähdä molemmat kentällä ottamassa meitä vastaan. Huipputyyppejä! Kelit olivat kuulemma olleet loistavat tähän asti mutta appivanhempien lisäksi kentällä meitä oli vastassa rankkasade. Lämmintä oli kuitenkin ja se riitti tähän hetkeen. Untuvatakista sekä goretex-kengistä saattoi jo luopua. Kentältä oli noin vartin ajomatka Miami Beachille. Auto jätettiin huoneistohotellin ovelle ja henkilökunta ajoi sen parkkiin dollarin tipillä.  Illalla istuttiin kuohuvan ääressä ja vaihdeltiin kuulumisia.

Aamulla herättiin niin kovaan sateeseen että parvekkeen ikkunasta ei nähnyt metriä edemmäs. Ari ja Lena sekä heidän koko ystäväseurueensa olivat lähdössä kuitenkin golfaamaan, (koska sään oli luvattu selkenevän) ja me saatiin samalla kyyti Fort Lauderdaleen josta lähtisimme neljän yön Royal Caribbean risteilylle. Matka oli varattu jo Suomessa ajatuksena, että risteilyllä oleminen tulisi suhteellisen halvaksi ottaen huomioon Miamin sesonkiajan hotellien riistohinnat ja kaiken muun rahan jonka olisimme joutuneet käyttämään syömisiin. Ja tietenkin näkisimme samalla Meksikon jossa laiva pysähtyi päiväksi.

Matkaa Fort Lauderdaleen oli noin 32 mailia, mutta ei se ihan ongelmitta sujunut. Autossa oli GPS ja Toni oli ennakkoon ladannut Floridan kartan puhelimeen, mutta ei oltu valmistauduttu risteilylle menoon sen enempää. Risteilylippu oli oma tuloste jossa ei lukenut kellonaikaa milloin laivaan pääsisi tai tulisi edes viimeistään saapua. Samoin mitään sataman osoitetta ei ollut. Oltiin ihan turisteina liikenteessä ja välimatkojen pituus ja paikkojen koko yllätti meidät. Fort Lauderdale ei sekään mikään ihan pikkupaikka suomalaisittain nimittäin ollut. Sieltä löytyy sataman lisäksi oma lentokenttä. Jouduimme siis vaan tuurilla laittamaan navigaattoreihin jonkun osoitteen joka näytti olevan lähellä jonkinlaista satama-aluetta. Ensimmäisen kerran ajettiin hutiin jo Miamissa kun missattiin moottoritielle meno pari kertaa ja pyörittiin siinä tyylikkäästi ympyrää pitkin rantakatuja. Meillä ei ollut risteilylle vielä aamupäivällä kiire, mutta golfväellä alkoi jo ollakin. Ei täällä ilman navigaattoria mitään tekisi ja oli kyllä onni että ladattiin molempien puhelimiin joka maan kartat joissa käydään jatkossakin. En tiedä onko muilla puhelimilla samanlaista kartta- ja navigointipalvelua ilmaiseksi käytettäväksi kuin Nokialla, mutta on se kyllä ihan kullanarvoinen lisä. Toivotaan että luurit pysyy tallessa ja ehjinä...tablettihan jostain syystä sanoi itsensä irti jo New Yorkissa.

Arilla ja Lenalla alkoi tosissaan olla kiire golfaamaan joten sovittiin että tiputtavat meidät kyydistä jossain sataman lähellä ja ottaisimme siitä sitten taksin kun ensin selvittäisimme edes oikean paikan. Heti kun hypättiin ulos autosta kaikkien pakaasien kanssa, pysähtyi paikallinen sheriffi kysymään että onko kaikki ok. Kysyttiin häneltä sitten mistä  Liberty of the Seas lähtisi. Oltiin sattuman kaupalla oikean sataman lähellä ja matkaa laivalle noin pari mailia. Hampurilaiskansan edustajana tietenkin oli sitä mieltä että taksilla kannattaa mennä, eihän jenkeissä nyt kukaan kävele mihinkään. Paitsi me hullut suomalaiset tietenkin. Aikaa oli niin ruhtinaallisesti (noin neljä tuntia) laivan lähtöön, että kuntoilun kannalta taas voitaisiin ihan hyvin satamaan asti käppäillä. Enää kun ei onneksi satanutkaan. Sää oli pilvinen, mutta sen verran lämmin että kyllä siinä paita kastui kun raahattiin laukkuja laivaa kohti. Toni meinasi jo muutaman kerran että nyt otetaan se taksi, mutta minä olin vahvasti päättänyt ettei mihinkään niin turhaan nyt dollareita laitettaisi.

Satama-alue oli aika laaja ja meidän lähtölaituri 18 oli tosiaan sen parin mailin päässä ainakin. Ei sinne sitten lopulta ollut matka eikä mikään. Laukkuja on niin helppo vetää perässä. Taas kerran kiitteli itseään ettei oltu rinkkoja otettu. Perillä lähtölaiturissa oli valtava teräshalli jonka edessä olikin jo muodostunut jonoa. Oltiin loistavaan aikaan perillä, laivaan pääsisi sisään kymmenen minuutin kuluttua.

Jäätiin perus Ruotsin-risteilyihin tottuneina jonottamaan heti ensimmäiseen linjaan, huomataksemme hetken kuluttua että suuria matkalaukkuja ei saanut viedä itse laivaan vaan ne tuli jättää kuljetettaviksi. No, seuraavaan jonoon jonottamaan, jossa meiltä pyydettiin jotain erilaista risteilylippua, jota meiltä ei siis löytynyt. Tulostelipusta ja koneelta katsomalla virkailija sai kuitenkin löydettyä meidän hytin laivasta jonka perusteella saimme isoihin matkalaukkuihin samanlaiset liput kuin lentokentällä ruumaan meneviin laukkuihin. Onneksi tajusimme pakata käsimatkatavaroihin seuraavien tuntien aikana tarvittavia vaatteita ja tavaroita, sillä laukkujen toimitus kesti kauan! Nyt pääsimme taas jonottamaan siihen jonoon josta jo aloitimme. Tonia alkoi heti hermostuttamaan jenkkien tyyli jonotuttaa ihmisiä joka paikkaan...onneksi sentään jonotushalli oli ilmastoitu. Laivaan mennessä oli vastaava tarkastus kuin lentokentällä. Kaikki tavarat läpivalaistiin ja me kuljimme metallinpaljastimen läpi. Turvatarkastuksen jälkeen jonotimme tiskille jossa täytimme taas jotain lomakkeita ja saimme risteilykortit joilla pääsee hyttiin, maksetaan juomista, ylimääräisistä syömisistä tai palveluista yms. Käteistä laivalla ei ole käytössä. Molempien kortit oli laitettu veloitettavaksi Tonin luottokortilta (ei muuta kuin visa vinkumaan!)